Saksan oikeusministeri Heiko Maas arvioi Kölnin uudenvuoden tapahtumia ennaltasuunnitelluiksi.
-Jos näin monet ihmiset kokoontuvat samaan aikaan samaan paikkaan tekemään rikoksia, sen on täytynyt olla suunniteltua. Jos näin todella on, tapahtumat saavat täysin uuden ulottuvuuden, Maas sanoo Bild am Sonntag -lehden haastattelussa.
Kytkeytyisi muihin Euroopan tapahtumiin sekä Evitskogin pidätykseen. Evitskogissa rikoksiin kannustaneet eivät siis ehkä keksineetkään ajatusta itse?
Sveitsissä puollustus perustuu armeijaa. : " Maan armeija perustuu järjestelmään, jossa reserviläiset säilyttävät henkilökohtaista asettaan kotona myös varusmiespalveluksen jälkeen kertausharjoitusten välisenä aikana.[53] Itse varusmieskoulutus muodostuu yhdestä 90 päivän peruskoulutusjaksosta ja sen jälkeen noin kolmen viikon kertausjaksoista kahden vuoden välein 42 ikävuoteen asti. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että suurella osalla alle 42-vuotiaista miehistä on kotonaan rynnäkkökivääri.[54] Vuodesta 2007 ammuksia ei kuitenkaan enää säilytetä kotona joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.[55] Maassa ei ole valtakunnallista aserekisteriä, mutta arvioidaan, että kodeissa on 2–3 miljoonaa ampuma-asetta."
Jostain syystä nyt on kehoitettu kansalaisia aseistamaan lisää itseään. Kehoitus on tehonnut. Mihin Sveitsi varautuu?
Tämä on henkilöltä jonka tunnen perusteellisesti ja joka on syvällisesti Frontexin ja EU:n tilanteen eturivissä.
"Anyone who thinks the situation in Europe isn’t dire should reflect on this. Hundreds of thousands of people from across Africa and the Middle East are pouring into Europe. Neither Chancellor Merkel nor any of her colleagues have any idea who most of these people are, and none of them seem to have considered the long-term impact of this population-replacement on the long-term stability of our continent. But what they are trying to do is to stop Europeans writing about this on Facebook."
Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi kannattaa vapaakauppaa, mutta on huolissaan sopimukseen sisältyvän investointisuojan vaikutuksista valtioiden itsemääräämisoikeuteen.
- Tämä on hiljaa räjähtävä pommi, jolla eurooppalainen perustuslakijärjestelmä pikkuhiljaa tuhotaan, Koskenniemi varoittaa investointisuojasta.
Minun mielestä hienoa toimintaa. Mitä enempi me välitetään mitä lähiympäristössä tapahtuu sen parempi. Jos huolettaa niin kaikki voi mennä itse katsoon ja liittyyn mukaan. Turhan valittaa ja kerätä jotain nimilistoja. Kännykkäkamerat mukaan ja jos jotain tapahtuu niin ei kun dokumenttia. Luulen että molemmat ryhmät toimii hienosti yhteen. Kaikki ovat aikuisia ja selvinpäin (tärkein juttu). Heillä voi olla jopa hauskaa, näin toivon Hymiö smile
"Toisaalta henkilökohtaisesti en usko, että maahamme saapuneet irakilaiset olisivat kulkeneet Välimeren kautta, ja maksaneet tuhansia euroja siellä operoiville salakuljettajille.Huomattavasti helpompaa ja halvempaa on yksinkertaisesti lentää Bagdadista suoraan Istanbuliin tai Ankaraan, kun reittilennot maksavat alle 300 euroa ja niitä lentää lähes päivittäin (kts. kuva 2).
Lehdistön sepittelemät kertomukset irakilaisten vaarantäytteisistä matkoista tuntuvat tässä valossa tarkasteltuna absurdeilta. Kukaan rationaalinen ihminen ei vaarantaisi henkeään, kun on olemassa myös nopeampia ja turvallisempia reittejä Eurooppaan. Turkista käsin ei ole enää temppu eikä mikään ylittää EU-alueen rajaa."
Kölnin pormestari laittoi 90 rikosilmoitusta tuottaneen uudenvuoden seksuaalisen ahdistelun uhrien syyksi. Naisten opeteltava käyttäytymään. Saksalaiset ravoissaan. The Independent:
" Cologne New Year gang assaults: Mayor says women should have code of conduct to prevent future assault.
Mayor Henriette Reker enraged people by focusing on women’s actions instead of the men who carried out the assault
…Näytä lisää
Ron Paul: Saudi Arabia väärentänyt todisteita joilla Yemenin hyökkäystä on perusteltu. Vetää yhteyden myös Saudien Irakin väärennetyihin todisteisiin. Saudit ovat ilmeisesti hermostuneet kun Iran on pääsyt taas neuvottelupöytiin. Kiinan pörssikurssien lasku on kuplan puhkeaminen (Usa on kasvun odotuksillaan sen sinne aiheuttanut) ja seuraavaksi alkaa USAn kuplan puhkeaminen.
On tainnut eurosta tulla kaikkien painajainen. Sijoittajat eivät tiedä mihin luottaisi ja päättäjät eivät tiedä että mitä on päätetty ja kenen hyväksi. Yritykset eivät saa tarvitsemiaan markkinoita tuotteille kun joka paikassa on jarrupäällä ja siten työntekijät eivät saa töitä ja valtio ei saa kirstuunsa verotuloja ja kohta ei saa enää velkarahaakaan.
Mielenkiintoinen yhden Suomen tunnetuimman anarkistin arvio, vaikka vähän pahantuulinen, mutta jos tässä jätämme keskustelusta sivuun Susanna Kuparisen näytelmään liittyvät huomautukset, jooko? Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -ryhmässä on kiinnitetty huomiota mm. siihen, että toiminta on jatkunut paikallisesti - ja uuteen 12.3. suurmielenosoitukseen valmistaudutaan. Joukkovoima on mielenosoitusverkosto. Vastarinta leikkauspolitiikkaa vastaan ei ole riittävän monipuolista menestyäkseen omalla pohjallaan. Minusta näyttää siltä, ettei vain parlamentaarisella vaan myös ulkoparlamentaarisella oppositiolla on strategiavaje.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti